TULEVAT
ESIINTYMISET

Don Carlos 12.-21.10.2018
Aleksanterin teatteri

Jouluyön messu 24.12. klo 23
Helsingin Tuomiokirkko

Uudenvuoden konsertti
31.12. klo 18
Helsingin Tuomiokirkko

Jonas Rannila, taiteellinen johtaja

Kapellimestari-kuoronjohtaja Jonas Rannila (s. 1989) toimii Helsingin filharmonisen kuoron ja mieskuoro Manifestumin taiteellisena johtajana, Opera BOX ry:n musiikillisena johtajana sekä Kuninkaantien muusikoiden kapellimestarina. Rannila valmistui joulukuussa 2017 musiikin maisteriksi Taide-yliopiston Sibelius-Akatemiasta, pääaineenaan kuoronjohto.

Rannila on kysytty kapellimestari eri oopperatuotannoissa. Vuonna 2018 Rannila johtaa 6 oopperaa; maaliskuussa Brittenin Lukretian raiskaus -kamarioopperan Aleksanterin teatterissa, kesäkuussa Kantelisen Mannerheim-oopperan Ilmajoen musiikkijuhlilla, elokuussa Bernsteinin Candide-operetin Helsingin Savoy-teatterissa, lokakuussa Verdin Don Carlos - ja Kuusiston Aino Ackté -oopperat Aleksanterin teatterissa sekä joulukuussa Humperdinckin Hannu ja Kerttu -oopperan konserttiesityksen Tampereella.

Muita Rannilan johtamia oopperoita viime vuosina ovat olleet mm. Mozartin Don Giovanni, Puccinin Le Villi, Straussin Ariadne auf Naxos sekä Rossinin Sevillan parturi. Oopperakantaesityksistä manittakoon mm. Mannerheim (Kantelinen/Ilmajoen musiikkijuhlat), Aino Ackté (Kuusisto/Savonlinna ja Helsinki), Lusia Rusintytär (Koskinen/Oulun ja Helsingin juhlaviikot) ja Himmerrä ja Valo (Heta Aho/Musica Nova). Rannila työskentelee myös mm. apulaiskapellimestarina Savonlinnan oopperajuhlilla ja Tampereen oopperassa (assistenttina mm. maestroille Okko Kamu, Santtu-Matias Rouvali, Lawrence Foster ja Xian Zhang).

Rannilan musiikilliset juuret johtavat Cantores Minores -poikakuoroon, jonka laulajana hän toimi vuosina 2000-2012. Rannila johti myös kuoron Vokaaliyhtyettä vuosina 2007-2012. Rannilan keskeiseen ohjelmistoon kuuluvat mm. Bachin, Beethovenin, Bernsteinin, Brahmsin, Brucknerin, Haydnin, Händelin, Klamin, Mozartin, Mendelssohnin, Orffin, Saint-Saënsin, Sibeliuksen ja Verdin suurkuoroteokset. Huhtikuussa 2018 Rannila johtaa Kurt Weillin Requiemin (Bertold Brechin teksteihin) Suomen ensi-esitykset Tapiolan- ja Temppeliaukion kirkoissa.

Rannilan kapellimestariopettajina ovat toimineet mm. prof. Roland Börger, prof. Leif Segerstam, GMD Florian Ludwig sekä prof. Barbara Rucha. Kuoronjohtoa Rannila on opiskellut mm. prof. Matti Hyökin, prof. Nils Schweckendiekin sekä prof. Roland Börgerin johdolla. Laaja-alaista musiikinopiskelua ovat tukeneet myös pianon, oboen ja alttoviulun soitto. Rannila on opiskellut laulua mm. Hannu Niemelän, Jorma Elorinteen ja Tom Nymanin johdolla.

Lukuvuonna 2013-14 Rannila opiskeli orkesterin- ja kuoronjohtoa Leipzigin ”Hochschule für Musik und Theater Felix Mendelsson-Bartholdy” -musiikkikorkeakoulussa. Syksyllä 2014 Rannila tutki Suomen Rooman kulttuuri-instituutti Villa Lantessa romantiikan ajan Italialaista oopperaa.

Richard Wagner -kulttuuriyhdistys valitsi Rannilan vuoden 2012 Bayreuth-stipendiaatikseen. Mm. Pro Musica -säätiö sekä Salzburgin musiikkijuhlien ystävät Suomessa ry. ovat tukeneet Rannilan taiteellista toimintaa.

EU:n rahoittama Ulysses Network Platform valitsi Jonas Rannilan sen jäseneksi vuonna 2016. Ulysses-akatemian avustuksella Rannilaa tuetaan uuden musiikin johtamisen eri foorumeilla. Vuonna 2017 Rannila lähetettiin mm. Susanna Mälkin ja Divertimento Ensemblen uuden musiikin mestarikursseille.

Helsingin filharmonisen kuoron kanssa Rannila johtaa tänä vuonna mm. Carl Orffin Carmina buranan sekä Leonard Bernsteinin Chichester psalms -kantaatin esitykset huhtikuussa. Rannila myös johtaa Ilmajoen musiikkijuhlien juhlakonsertin jossa HFK esittää Vaasan kaupunginorkesterin kanssa Carmina buranan lisäksi Sibeliuksen ja Bernsteinin teoksia. Viime vuoden Rannilan johtamiin HFK-konsertteihin kuuluivat mm. Verdin ja Mozartin Requiemien, Uuno Klamin Psalmuksen sekä Brittenin Saint Nicolas -kantaatin esitykset.

http://www.helsinginfilharmoninenkuoro.fi/
http://www.manifestum.fi/intro/
http://www.kuninkaantienmuusikot.fi/

TILAA MEIDÄT
LAULAMAAN!

Pikkujouluihin, syntymä-päiväjuhlille, häihin...

Esiinnymme erilaisilla kokoon- panoilla kvartetista koko kuoroon. Meiltä taittuu niin popahtava kuin klassisempikin ohjelmisto.

Lue lisää

HFK esiintyi Tero Saarisen teoksessa Mariage

© 2014 Helsingin filharmoninen kuoro