Teos valmistui vuosina 1889–1890 ja asettuu samaan suureen jatkumoon kuin Mozartin ja Verdin sielunmessut. Dvořákin Requiem on sisällöltään poikkeuksellisen syvä ja hillitty. Se ei maalaile dramaattista kauhua tai lohdutonta surua, vaan käsittelee kuolemaa rauhallisen vakavasti – enemmänkin jäähyväisinä elämälle, luonnolle ja rakkaimmille asioille.  

Musiikki kulkee kahdessa laajassa kaaressa: ensin viimeisen tuomion tummasävyinen maailma, sitten asteittain kohti sovintoa ja lohdutusta. Teoksessa kuoro, orkesteri ja solistit toimivat tasavertaisina kertojina. Koko teosta yhdistää nelisävelinen, hiljaisesti kysyvä aihe, joka palaa eri muodoissaan uudelleen – kuin ihmisen toistuva pohdinta elämän ja kuoleman arvoituksesta.  

Tässä teoksessa suru ja lohtu, pimeys ja valo elävät rinnakkain. Dvořákin Requiem ei tarjoa yksinkertaisia vastauksia, mutta se tarjoaa jotakin ehkä tärkeämpää: tilan kuunnella, kokea ja hiljentyä.