top of page

UUTISIA

3.9.2024

Helsingin filharmoninen kuoro on valinnut taiteelliseksi johtajakseen kaudelle 2024-25 MuM Tommi Niskalan.

Niskala on valmistunut Sibelius-Akatemiasta vuonna 2011 päaineenaan kuoronjohto. Lisäksi hän on opiskellut urkujensoittoa ja laulua täydentäen opintojaan myös mestarikursseilla. Niskala työskentelee Kallion seurakunnan kuoronjohtajakanttorina ja johtaa myös Kallion Kantaattikuoroa sekä Suomen Lähetysseuran Safarikuoroa. Aikaisemmin hän on työskennellyt Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajien Jussien johtajana ja Ilmajoen Musiikkijuhlien oopperan kuoromestarina.

 

”HFK on kuoro, joka on varustettu suurella soundilla ja suurella sydämellä. Suomenmaasta ei löydy montaakaan kuoroa, jotka omin voimin kykenevät sinfonista kuorosointia vaativiin suuriin orkesteriteoksiin, kuten vaikka Verdin Requiemiin. HFK on yksi näistä. Varsin laulupainotteisesta taustastani johtuen uskon, että ison vokaalisen instrumentin kanssa työskentelystä tulee molemmin puolin antoisaa”, kertoo uudessa taiteellisen johtajan tehtävässään aloittava Tommi Niskanen.

 

”Saimme taiteellisen johtajan hakuumme ilahduttavan runsaasti todella kovan tason ehdokkaita, joilla oli paloa filharmonisen kuoron ohjelmistoon ja kuoron edelleenkehittämiseen. Olemme innoissamme uudesta alkavasta yhteistyövaiheestamme alalla arvostetun Tommi Niskalan kanssa”, toteaa Kari Storckovius, HFKn puheenjohtaja.

Tiedote 10.06.2024

Helsingin filharmoninen kuoro (HFK) ja Jonas Rannila ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä. Rannila on toiminut HFK:n taiteellisena johtajana vuodesta 2016. HFK kiittää Rannilaa kuluneiden vuosien hyvästä yhteistyöstä. Uuden taiteellisen johtajan rekrytointi käynnistetään välittömästi.

 

Press release 10.06.2024 

Helsinki Philharmonic Choir (HPC) and Jonas Rannila have mutually agreed to terminate their contract. Rannila has served as the Artistic Director of HPC since 2016. HPC thanks Rannila for the good cooperation over the past years. The recruitment process for a new Artistic Director will begin immediately.

TIEDOTE 

Joroisten Musiikkipäivien 2022 ensimmäiset konsertit julkaistu 

Joroisten Musiikkipäivät 22.7.-31.7.2022 

Vuoden 2022 Joroisten Musiikkipäivien ensimmäiset konsertit tulevat olemaan isojen kuorojen juhlaa. Varsinaisten musiikkipäivien lisäksi ensi vuonna tulee olemaan yksi ennakkokonsertti jo kesäkuussa: Maineikas poikakuoro Cantores Minores konsertoi Juvan kirkossa 11.6.2022 osana heidän 70- vuotisjuhlavuottaan. Tämä on uutena taiteellisena johtajana aloittaneelle Jussi Merikannolle tuttu kuoro, sillä hän lauloi lapsuudessaan kuoron riveissä. 

”Olen itse Cantores Minoreksen kasvatti ja on hienoa saada tämä kuoro osana heidän juhlavuottaan ensimmäistä kertaa myös musiikkipäiville. ” 

Joroisten Musiikkipäiviä vietetään heinäkuussa 22.7.-31.7.2022. 

Festivaalin avajaiskonserttina perjantaina 22.7.2022 on Carl Orffin säveltämä Carmina Burana, jossa esiintyy Helsingin filharmoninen kuoro, lapsikuoro, solistit ja soitinryhmä. Versio on Wilhelm Killmayerin sovitus kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille. Teoksen johtaa kapellimestari ja Helsingin filharmonisen kuoron taiteellinen johtaja Jonas Rannila. 

”Suureen suosioon on tullut isoista teoksista eri sovitukset, jotka mahdollistavat niiden esittämisen useammin ja uusissa paikoissa. Tämä versio on säveltäjä Carl Orffin hyväksymä ja antaa energisen lähtölaukauksen musiikkipäiville ja vastapainoa uniikille ja intiimille kartanokonserttisarjalle” -kuvailee taiteellinen johtaja jussi Merikanto. 

Ensimmäisten konserttien ennakkomyynti käynnistyy 9.12. Koko Joroisten Musiikkipäivien ohjelma julkaistaan alkuvuodesta 2022 sisältäen mm. kartanokonsertteja lied- ja kamarimusiikin parissa viiden kunnan alueella. 

Lisätietoja antavat: 

Jussi Merikanto

Taiteellinen johtaja 

jussi.merikanto@joroinenmusicfestival.fi 

040 595 0871 

Karin Keitel

Festivaalipäällikkö

karin.keitel@joroinenmusicfestival.fi

041 436 9346 

-----

15.10.2021

Kausikonserttikuorot-yhdistys tähtää kuoromusiikin arvostuksen nousuun

Lokakuun alussa 2021 perustetun Kausikonserttikuorot-yhdistyksen tarkoituksena on kasvattaa kuoromusiikin tunnettavuutta ja laatua ylläpitämällä alustaa monipuolisten ja korkeatasoisten kuorojen viikoittaisille konserteille Helsingissä. Perustamiskokouksessa Kausikonserttikuorot-yhdistyksen perustamiskirjan allekirjoittivat 24 kuoron edustajat (kuorot on listattu tiedotteen lopussa). Yhdistyksen koordinoimat Kuoromusiikin kausikonsertit alkavat syyskaudella 2022.

 – Kuoromusiikin kausikonserttien ideointi käynnistyi viime keväänä, ja innostus oli jo silloin merkittävää, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Jan Salvén.  – Kesällä yhdistyksen perustaminen eteni vauhdilla, mikä edelleen lisäsi kiinnostusta hankkeeseen: meillä on jo jonossa kuoroja, jotka hakevat yhdistyksen jäsenyyttä. 

Kuoromusiikin kausikonserttien taiteellinen toimikunta koostuu yhdistyksen jäsenkuorojen taiteellisista johtajista. Se on jo hahmotellut konserttiohjelmaa kaudelle 2022-2023 kuorojen ehdotusten perusteella. 

 – Tavoitteena on tutustuttaa yleisö korkeatasoiseen, monipuoliseen kuoromusiikkiin, kertoo taiteellisen toimikunnan puheenjohtaja Pasi Hyökki.

Kuorot tuottavat konsertit itse. Konserteille on kuitenkin määritelty selkeät raamit kestoineen ja konserttia edeltävine esittelytilaisuuksineen. Myös konserttipaikat on rajattu Ritarihuoneeseen ja Temppeliaukion kirkkoon. Kausikonserttikuorot-yhdistys vastaa kokonaisuuden koordinoinnista, markkinoinnista ja viestinnästä.

 – Vaikka kuorot ja musiikin tyylilajit vaihtuvatkin joka viikko, yleisö tietää mitä saa jo ostaessaan lipun Kuoromusiikin kausikonsertteihin, Hyökki vertaa perusajatusta sinfoniaorkestereiden kausisarjoihin.  

 

Ensimmäisenä toimintavuonna 2022-2023 konsertteja on joka torstai. Alustavasti kaikkiaan 30 konsertti-iltaa on jaettu syys- ja kevätkausittain kahteen 7-8 konsertin sarjaan. Muutama konserttiviikko jää myös vieraileville kuoroille. 

 – Vierailukonsertin ja taiteellisen toimikunnan ehdotuksen perusteella voi myös jatkossa päästä yhdistyksen jäseneksi, korostaa Salvén.  

Kausikorttien myynti syyskaudelle 2022 aloitetaan ensi keväänä. Esiintyvät kuorot myyvät konsertteihin myös kertalippuja. 

YHDISTYKSEN JÄSENKUOROT 14.10.2021

Akademiska Damkören Lyran rf

Akademiska Sångföreningen rf

Audite ry

Dominante ry

Espoon nuorisokuoro Candomino ry  

Grex Musicus ry

Helsingin filharmoninen kuoro-yhdistys ry

Kamarikuoro Ahjo Ensemble ry

Kamarikuoro Kaamoksen kannatusyhdistys ry

Kamarikuoro Värinä ry

Kamarikuoroyhdistys SonorEnsemble ry

Kampin Laulu ry

Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat - KYL ry

KYN ry

Manifestum rf

Musta lammas ry

Philomela ry

Polyteknikkojen Kuoro ry

Pro EMO Ensemble ry

Sibelius-lukion kuorojen kannatusyhdistys ry

Somnium Ensemble ry

Spira Ensemble

Sällskapet MM rf

Tapiolan kuoron kannatusyhdistys ry

Vaskivuoren lukion musiikkiseura ry  

Ylioppilaskunnan Laulajat ry

-----

Helsingin filharmonisen kuoron uudeksi kuoromestariksi on valittu Jari Koivistoinen

Jari on helsinkiläinen kirkkomuusikko ja viimeistelee parhaillaan musiikin maisterin opintojaan Sibelius-Akatemiassa. Kuoronjohdon lisäksi hän on opiskellut pianonsoittoa, urkujensoittoa ja laulua. Jari toimii myös Unrealityn taiteellisena johtajana, Tapiolan kamarikuoron ja Kampin laulun varajohtajana sekä kouluttajana Cantores minoreksessa.

 

HFK:n kuoromestari avustaa taiteellista johtajaa kuoron valmentamisessa sekä kehittämisessä. Lämpimästi tervetuloa iloiseen joukkoomme Jari!

-----

Helsingin filharmoninen kuoro Metropolian kevään 2019 oopperan, Fredrik Paciuksen “Kaarle-kuninkaan metsästys” yhteistyökumppaniksi 
 

Tiedote 14.2.2019

Metropolia Ammattikorkeakoulu
Helsingin filharmoninen kuoro 

 

Metropolian musiikin kevään 2019 suursatsaus on Fredrik Paciuksen 1852 säveltämä ensimmäinen suomalainen ooppera “Kaarle-kuninkaan metsästys”. Odottamattomista aikataulusyistä johtuen yhteistyö aiemmin sovitun tahon kanssa jouduttiin perumaan. Helsingin filharmoninen kuoro (HFK) tarttuu rohkeasti tähän haasteeseen ja lähtee toteuttamaan kansallista merkkiteosta äärimmäisen haastavalla aikataululla yhdessä Metropolian musiikin tutkinto-ohjelman kanssa. 

 

Laulullisesti “Kaarle-kuninkaan metsästys” on upean rikas teos, joka edustaa syntyaikansa romanttista valtavirtaa. Kuorolla on oopperassa poikkeuksellisen merkittävä rooli.  Kuoron riveistä kajahtavat niin kalastajat nuorikkoineen kuin salskeat salametsästäjät, torimuijat ja nousevan Suomen kansan ääni. HFK:n taiteellinen johtaja Jonas Rannila on innoissaan yhteistyöstä: 
"Pacius kirjoittaa taitavasti hyvin ja kauniisti soivaa musiikkia kuorolle. Kaarle kuninkaan metsästys on täynnä herkullista laulettavaa. Kuoro juopuu juomalaulujen tahdissa ja riehaantuu markkinoilla. Lopun hymni on juhlava päätös Suomen ensimmäisen oopperan säveltäjän kynästä. Odotan innolla yhteistyötä niin tuotantotiimin kuin muidenkin muusikoiden kanssa."

Teoksen ohjaa Ville Sandqvist. Helsinki Metropolitan Orchestraa johtaa kapellimestari Sasha Mäkilä. Päärooleissa kuullaan Metropoliasta valmistuneita, ammattielämässä Kansallisoopperaa myöten vaikuttavia laulajia. Kuoron valmennuksesta vastaa kuoron taiteellinen johtaja Jonas Rannila.

 

Esitykset 5.4.–12.4.2019 Helsingin Konservatorion konserttisalissa, Ruoholahdentori 6.

Ensimmäinen ensi-ilta on perjantaina 5.4. klo 19 ja toinen ensi-ilta sunnuntaina 7.4. klo 14. Muut esitykset 11. ja 12.4. klo 19.

 

Liput 20 / 15 euroa.

Ennakkoliput: https://metropolia.tapahtumiin.fi

Tätä Paciuksen oopperan esitystä ovat tukeneet Svenska kulturfonden, Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius, Eugène, Elisabeth och Birgit Nygrén, Stiftelsen Tre Smeder sekä Svenska Litteratursällskapet i Finland.
 

Lue lisää Metropolian tapahtumasivulta: metropolia.fi/kungkarlsjakt

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/951591005229169/

Helsingin filharmonisen kuoron kotisivut: helsinginfilharmoninenkuoro.fi/

 

HELSINGIN FILHARMONINEN KUORO vakiinnutti 10-vuotisjuhlavuotenaan 2017 asemansa yhtenä Suomen johtavista suurkuoroista. Mediassa huomioitiin kuoron rohkeat ohjelmistovalinnat, metallikas sointi ja ilmaisuvoima. Juhlavuoden ohjelmistossa oli mm. parhaita kuorokohtauksia oopperoista, Verdin ja Mozartin Requiem, Klamin Psalmus sekä dramatisoitu versio Brittenin Saint Nicolas -kantaatista. 2018 kuoro panosti näyttämötyöskentelyyn kolmessa suurproduktiossa: Carmina Burana, Candide sekä Don Carlos. Kuoro on vieraillut myös Heinäveden ja Ilmajoen musiikkijuhlilla. HFK on viime vuosina tehnyt orkesteriyhteistyötä lukuisten orkesterien kanssa, mm. Vaasan kaupunginorkesteri, Kirkkonummen orkesteri, Helsinki Sinfonietta ja Ylioppilaskunnan 

soittajat.

 

Aiempina vuosinaan HFK on säestänyt yhdessä RSO:n kanssa maailmankuulua bassobaritoni Bryn Terfeliä hänen Suomen konsertissaan, esiintynyt Kansallisoopperassa Tero Saarisen Les noces -baletissa ja tehnyt joulukonserttikiertueen yhdessä Pori Sinfoniettan, Jan Söderblomin ja Barbara Hendricksin kanssa. Keväällä 2015 HFK:n mieskuoro oli mukana Kansallisoopperan Sibeliuksen Kullervo-oopperassa.

                                                                                                                                                   

Lisätietoja ja lehdistöliput

Pirjo Aittomäki, tuottaja, Metropolian Musiikki

gsm 040 1954 107; sähköposti pirjo.aittomaki (at) metropolia.fi

Katja Tammela, puheenjohtaja, Helsingin filharmoninen kuoro

gsm 040 702 8926; puheenjohtaja (at) helsinginfilharmoninenkuoro.fi

-----

31.12.2018

Kiitetty urkuri ja suurkuoro sähköistävät uuden vuoden Helsingin tuomiokirkossa 

Juhlavat sävelet täyttävät Helsingin tuomiokirkon, kun brittiläinen urkuri Richard Gowers konsertoi Helsingin filharmonisen kuoron (HFK) kanssa uudenvuodenaattona 31.12.2018. 

 

Gowersin levytys Olivier Messiaenin teoksesta La Nativité du Seigneur huomioitiin näyttävästi viimeisimmässä klassisen musiikin ykkösjulkaisun, brittiläisen Gramophone-lehden numerossa. ”Gowers välittää teoksen fundamentaalisen musikaalisuuden. Tulee tunne, että Gowers tuntee musiikin, jakaa Messiaenin vision ja tietää, mitä haluaa musiikin kertovan kuulijalle”, lehdessä todetaan.    

 

”On kunnia saada Richard Gowers konsertoimaan Suomeen ja soittamaan osia Messiaenin teoksesta tällaisen luonnehdinnan jälkeen”, HFK:n taiteellinen johtaja Jonas Rannila toteaa. 

 

Myös HFK on valmistautunut uudenvuoden konserttiin kunnianhimoisesti. ”Runsaan joulumusiikkitarjonnan jälkeen konserttimme on ajaton katselmus mestariteoksia, varsinainen musiikillinen ilotulitus eurooppalaista kuoromusiikkia", Rannila jatkaa. 

 

Konserttiohjelman ytimen muodostavat Richard Wagnerin loisteliasoopperamusiikki ja brittiläisen Hubert Parryn taivaat avaava teos Blest Pair of Sirens, joka esitettiin myös Cambridgen herttua Williamin häissä. Parryn kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

 

Konsertin pääteoksia yhdistää ylistys elämälle, taiteelle ja runoudelle. Ohjelmaa täydentävät Brahmsin, Brucknerin ja Mendelssohnin juhlallinen kirkkomusiikki ja Knut Nystedtin unenomainen Immortal Bach

 

"Kuulemme romantiikan ajan suurkuoro-ohjelmiston helmiä”, Rannila kertoo. “Ne ovat teoksia, joilla on sekä yleisön että esittäjien suursuosio säveltäjiensä synnyinmaissa. On harmillista, että niitä ei Suomessa juuri kuule. Nyt siihen on mahdollisuus.”

-----

Tiedote 28.8.2017

Huipputaiteilijat juhlistavat Helsingin filharmonisen kuoron syksyn 10-vuotistaivalta

Maestro Leif Segerstam, tanssilegenda Jorma Uotinen, sopraanotähdet Johanna Rusanen ja Reetta Haavisto sekä Tampereen Pianokilpailut keväällä voittanut huippulupaus Ossi Tanner. Tässä vain muutamia nimiä 10-vuotiaan Helsingin filharmonisen kuoron (HFK) syksyn juhlakaudelta. Syyskuun juhlakonsertti on myös osa Suomi 100 - juhlavuoden ohjelmaa.

Keväällä alkanut ja runsaasti kiitosta kerännyt kuoron juhlavuosi huipentuu lauantaina 30.9 klo 18 Temppeliaukion kirkossa juhlakonserttiin, jossa kuullaan suomalaisten säveltäjälegendojen komeimpia kuorolle ja orkesterille säveltämiä teoksia. Sibeliuksen valoisa ja isänmaallinen Oma maa -kantaatti saa seurakseen Uuno Klamin suurteoksen Psalmus -oratorion, jonka HFK esitti jo kesällä Heinäveden musiikkijuhlilla Helsinki Sinfoniettan kanssa. Konsertissa kuullaan myös kantaesityksenä Lauri Mäntysaaren Tähtien takaa -teos. Illan huippuvieras maestro Leif Segerstam johtaa Sibeliuksen Finlandian.

Pyhäinpäiväniltana 4.11. Johanneksenkirkossa soi lohdullinen yhdistelmä: Mozartin tuttu requiem täydentyy amerikkalaisen Morten Lauridsenin Lux aeterna -teoksella. Lux aeternaa on kuvattu yhdeksi merkittävimmäksi nykyajan kuorosävellykseksi. Teos on omalla hiljaisella tavallaan kuin moderni, meditatiivinen ja lohduttava requiem. Konsertti toteutetaan HFK:n, mieskuoro Manifestumin sekä Ylioppilaskunnan soittajien yhteisproduktiona Helsingin lisäksi myös Loviisassa ja Tampereella. Juhlavuotensa kunniaksi HFK tarjoaa erilaisen joulukattauksen. Räväkkä oopperaohjaaja Ville Saukkonen on tarttunut Benjamin Brittenin vauhdikkaaseen Saint Nicolas -kantaattiin, joka kertoo joulupukin esi-isän Pyhän Nikolaoksen elämäntarinan. Luvassa on hauska spektaakkeli: Keski- Euroopassa suosittua Joulupukki-perinnettä on ravisteltu tuomalla kirkkoon joulupukiksi itse tanssilegenda Jorma Uotinen. Konsertit pe 15.12 klo 19 Kallion kirkko ja la 16.12 klo 15 Tapiolan kirkko.

Helsingin filharmonisen kuoron 10-vuotisjuhlavuoden suojelijana toimii Tarja Halonen.

bottom of page